Merenkulkijoille työterveyspalveluja tarjoava Maresan osaksi Mehiläistä

Mehiläinen ja merenkulkijoiden työterveyshuoltoa tarjoava Maresan ovat allekirjoittaneet
liiketoimintakaupan, jonka myötä Maresan siirtyy osaksi Mehiläistä 1.1.2020 alkaen. Kaupalla ei ole
vaikutuksia asiakassopimuksiin ja henkilökunta siirtyy Mehiläiseen ns. vanhoina työntekijöinä.


Maresan Oy perustettiin vuonna 2017, mutta yrityksen taustalla on vuosikymmenten kokemus
merenkulkijoiden työterveyshuollosta. Yrityksen tarkoituksena on tuottaa palveluja merkittävälle osalle
suomalaista merenkulkua sekä toimia aktiivisesti merenkulkijoiden työkyvyn ylläpitämisessä. Yritys toimii
Helsingissä ja Turussa sekä osaavan keskuksen kautta koko maassa.


– Mehiläisellä on ollut jo entuudestaan vahva asema merenkulkijoiden työterveyspalvelutuottajana. Kauppa
vahvistaa asemaamme entisestään ja mahdollistaa palvelukehitystä merenkulkijoiden työterveyskonseptin
ympärillä, toteaa Mehiläisen liiketoimintajohtaja
Anssi Hartiala.


– Maresanin avulla kehitetty yhteistyö merenkulkijoiden työterveyshuollon ja työhyvinvointitoiminnan
kesken osoitti toimivuutensa. Mehiläisen resurssien ja digitaalisten palvelujen avulla tätä yhteistyötä on
mahdollisuus levittää laajemmin koko merenkulkuun, toteaa Maresanin hallituksen puheenjohtaja
Kari
Välimäki
.


Maresanin uraauurtavalla toiminnalla on pureuduttu työterveyshuollon vaikuttavuuteen sekä pyritty
ennaltaehkäisemään työkykyyn vaikuttavia riskitekijöitä. Tavoitteena on huolehtia varustamoiden
henkilöstön kokonaisvaltaisesta terveydentilasta.


– Merialan työolosuhteiden ja terveydellisten vaatimusten tunteminen sekä varustamon yhteistyötarpeiden
tunnistaminen on lähtökohta työkykyä edistävälle palvelulle. Rakennamme valtakunnallisesti nyt entistä
yhtenäisempää toimintamallia siitä, mikä on vaikuttavaa merimiesterveydenhuoltoa, sanoo vastaava
työterveyslääkäri
Minna Talvio Mehiläisestä.


Palveluiden saatavuus paranee


Mehiläinen tuo Maresanin asiakkaille mukanaan entistä paremman palveluiden saatavuuden. Mehiläisen
toimipiste löytyy lähes kaikista rannikkokaupungeista. Asiakkaita palvelevat osaavat
merimiesterveydenhuollon ammattilaiset.


– Asiointia fyysisillä vastaanotoilla täydentävät Mehiläisen etäpalvelut niin Digiklinikalla kuin jatkossa myös
videovastaanotolla. Asiointia helpottaa myös OmaMehiläinen-sovellus, josta omat terveystiedot – muun
muassa laboratoriotulokset ja röntgenkuvat – pääsee tarkistamaan kätevästi missä ja milloin vain.
OmaMehiläisessä asiakkaiden käytössä ovat myös digitaaliset valmennusohjelmat elintapamuutosten
tueksi, toteaa Mehiläisen Hartiala lopuksi.


Lisätietoja:
– Mehiläinen Oy, liiketoimintajohtaja Anssi Hartiala (p. 040 589 9604, anssi.hartiala@mehilainen.fi)
– Mehiläinen Oy, vastaava työterveyslääkäri Minna Talvio (p. 040 7271620, minna.talvio@mehilainen.fi)

– Maresan Oy, hallituksen puheenjohtaja Kari Välimäki (p. 050 559 9177, kari.valimaki@merimieselakekassa.fi)

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa,
joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut nopeasti ja sujuvasti yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille.
Mehiläinen hoitaa, hoivaa ja huolehtii vuosittain yli 1,2 miljoonasta asiakkaasta. Mehiläisen yli 440
toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 18 800 työntekijää ja ammatinharjoittajaa.

Lehdistötiedote 13.12.2019

Neljä kotimaista lääkäripalveluyritystä aloittavat yhteistyön

Lääkärikeskus Aava, PlusTerveys Hammaslääkärit, Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema ja Maresan verkostoituvat ja käynnistävät yhteistyön avaamalla yhteisen toimipisteen Turkuun. Terveyspoukamaksi nimetyssä toimipisteessä tullaan panostamaan lääkärissä ja hammaslääkärissä käynnin stressiä ja pelkoja vähentävään asiakaskokemukseen.

Neljä täysin kotimaista lääkäri- ja hammaslääkäripalveluita tarjoavaa yritystä ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on luoda yhdessä asiakkaille inhimillinen ja lääkärissä käynnin stressiä poistava asiakaskokemus. Ensimmäinen yhteinen vastaanotto, Terveyspoukama, avataan Turkuun Kupittaalle ensivuoden alussa.

Verkoston toimijat ovat mukana tarjoamalla asiakkaille omalta osa-alueeltaan terveyspalveluiden erityisosaamista. Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema on lapsiin ja nuoriin keskittynyt yksityinen erikoislääkäriasema. PlusTerveys on hammaslääkäripalveluiden kehittämisen uran uurtaja Suomessa, ja panostaa yksilölliseen ja kokonaisvaltaiseen suun hoitoon. Lääkärikeskus Aava on vahva työterveyshuollon toimija ja digitaalisten työterveyspalveluiden kehittäjä. Merenkulkuun ja varustamoalaan erikoistunut Maresan puolestaan on merimieslääkäripalveluiden ja työterveyshuollon erikoisosaaja omalla alallaan.

Verkostoitumisen taustalla yhteinen arvopohja ja halu kehittää asiakaskokemusta

Merenkulussa työkyvyttömyysriski on suuri. Vaikuttavalla työterveyshuollolla on tärkeä rooli työkyvyttömyysriskin ja työkyvyn heikentymisen ehkäisemisessä. Merenkulun työterveyshuollon erityispiirteet tuntevalle Maresanille Kupittaalle avautuva toimijoiden yhteinen toimipiste tarjoaa merkittävän mahdollisuuden lisäpalveluiden tuottamisessa.

”Maresanin selkeänä tavoitteena on lisätä työterveyshuollon vaikuttavuutta uusimpia toimintamalleja ja nyt julkaistua uuden tyyppistä kumppanuusajattelua hyödyntäen”, toteaa toimitusjohtaja Jarmo Iisakka.

Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasemissa asiakaskokemus on ollut toiminnan keskiössä heti sen perustamisesta lähtien ja samaan tapaan asiakaslähtöistä palvelukokemusta tullaan rakentamaan nyt myös aikuisille hammaslääkärissä tai työterveyshuollossa asioiville asiakkaille. Terveyspoukamassa toimijoiden yhteistyö hyödyttää eniten asiakasta.

Suun terveyden merkitys kokonaisterveydelle on noussut julkiseen keskusteluun vasta viime aikoina. Tällä yhteistyöllä voimme tarjota asiakkaille kokonaisvaltaiset terveydenhuollon palvelut. Haluamme, että asiakkaat voivat lähestyä hammashoidon ammattilaisia helposti ja matalalla kynnyksellä, jotta voimme yhdessä hoitaa suun ennen kuin mahdolliset ongelmat kasvavat” PlusTerveyden toimitusjohtaja Eila Annala kertoo. ”Meillä hammaslääkäriä ei enää tarvitse pelätä.”

Lisätietoja yhteistyöstä ja Terveyspoukamasta antavat:

Toimitusjohtaja Jarmo Iisakka, Maresan Oy, puh. 040 706 7908, jarmo.iisakka@maresan.fi

Toimitusjohtaja Juha Viertola, Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema, puh. 050 64222 juha.viertola@pikkujatti.fi

Toimitusjohtaja Eila Annala, PlusTerveys Hammaslääkärit, puh. 040 702 7750, eila.annala@plusterveys.fi

Toimitusjohtaja Raija Tapio, Lääkärikeskus Aava, puh. 040 543 1032, raija.tapio@aava.fi

 

Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema Oy on lapsiin ja nuoriin keskittynyt yksityinen, suomalainen lastenlääkäriasemaketju, jonka ensimmäinen toimipiste, Pikkujätti Tapiola, avattiin vuonna 1987 Espooseen. Pikkujätissä pitää vastaanottoa lähes 190 lastenlääkäriä, erikoislääkäriä ja muuta lasten terveydenhoitoon erikoistunutta asiantuntijaa. Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasemia on kuusi ja ne sijaitsevat Espoossa, Helsingissä (2), Hyvinkäällä, Järvenpäässä, ja Vantaalla.

Suomalainen Lääkärikeskus Aava on edistänyt terveyttä ja hyvinvointia jo yli 50 vuotta. Huolenpitomme kantaa läpi ihmisen koko elämän. Perheyrityksessämme toimii yli 1000 ammattilaista, 12 toimipisteessä, 9 paikkakunnalla.

Lääkärikeskus Aava ja Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema ovat osa Aava-konsernia, johon kuuluvat myös Uudenmaan Seniorikodit Oy ja syöpäsairaala Docrates Oy.

PlusTerveys Hammaslääkärit Oy on yksityisiä suun terveydenhuollon palveluja tuottava yritys. PlusTerveys Hammaslääkäreiden laaja palveluverkosto kattaa 127 yksilöllistä hammaslääkäriasemaa 70 paikkakunnalla ympäri Suomen. PlusTerveys Hammaslääkäreissä työskentelee 1000 henkilöä. PlusTerveys Hammaslääkärit on osa täysin suomalaista PlusTerveys-konsernia, jonka omistavat siellä työskentelevät hammaslääketieteen ja lääketieteen ammattilaiset.

Maresan Oy on vuonna 2017 perustettu merenkulkuun ja varustamoalaan erikoistunut työterveyshuoltoyhtiö, jolla on toimipiste Helsingissä ja etäpalveluita ympäri Suomen. Maresanin tavoitteena on tuottaa palveluja merkittävälle osalle suomalaista merenkulkua sekä toimia aktiivisesti merenkulkijoiden työkyvyn ylläpitämisessä.

Maresan esillä mediassa

Vapaavahti-lehti (3/2018) julkaisi viimeisimmässä lehdessään artikkelin Maresanin toiminnasta merenkulkijoiden hyväksi.

Lue Ennakoivaa työterveyshuoltoa merenkulkijoille -artikkeli täältä (s. 14).

Maresanilla aloittaa uusi työterveyspsykologi

Maresanin palveluksessa on aloittanut työ- ja organisaatiopsykologi, PsT Pirkko-Liisa Hyttinen. Hänellä on 30 vuoden kokemus työterveyspsykologiasta, esimies- ja johtotehtävistä sekä johdon konsultoinnista.

– Olemme iloisia saadessamme Pirkko-Liisan mukaan toimintaamme. Hän ymmärtää syvällisesti johtamisen ja yhteistyön merkityksen organisaatioiden toiminnassa ja tavoitteiden toteuttamisessa. Hän tuo Maresanille tärkeää osaamista työterveyspsykologipalveluista ja niiden kehittämisestä niin varustamoille kuin niiden työntekijöille, kertoo Maresanin toimitusjohtaja Jarmo Iisakka.

Työterveyspsykologin työ on ratkaisukeskeistä. Maresanin tarjoamien työterveyspsykologipalvelujen tarkoituksena on tukea asiakasyrityksen työkykyisyyden johtamista sekä organisaatio- että yksilötasolla. Näitä ovat esimerkiksi yksilötason tapaamiset ja työkykypulmien yhdessä tunnistaminen, esimiesten ohjaaminen työkykyjohtamisen tilanteissa sekä työyhteisöjen suunnatut työpaikkaselvitykset, joilla kartoitetaan ryhmän kuormitustekijöitä ja löydetään ratkaisuja niiden vähentämiseksi.

– Tehtäväni on tukea niin varustamoja kuin niiden työntekijöitä; esimiehiä ja alaisia. Tunnistamalla työkykypulmat mahdollisimman varhaisessa vältytään lisäpulmilta jatkossa – ja myös taloudellisilta menetyksiltä, toteaa työterveyspsykologi Pirkko-Liisa Hyttinen.

Terveydenhuollon ammattilaiset käytössäsi mobiilisti

Uskallanko luottaa digitaaliseen terveydenhuoltoon? Monet terveyttä ja sairautta koskevat kysymykset voidaan nykyään hoitaa etävastaanoton avulla. Maresanin turvallisella ja luotettavalla etävastaanotolla voit lääkärin harkinnan mukaan uusia reseptejä, tehdä laboratoriolähetteitä, seurata hoitoa, antaa vastauksia tutkimustuloksiin tai arvioida hoidon tarvetta.

Hyppää rohkeasti työterveyshuollon tulevaisuuteen ja testaa digitaalinen palvelumme!

Vaikuttavaa työterveydenhuoltoa merenkulkijalle

Meillä Maresanissa tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme vaikuttavaa työterveyshuoltoa, joka palvelee myös laivoilla niiden seilatessa. Haluamme parantaa suomalaisen merenkulun kilpailuedellytyksiä varustamoja ja merenkulkijoita parhaiten hyödyttävällä tavalla.

Maresan tarjoaa varustamoille helppoa asiointia työterveyshuollon kanssa. Hinnoittelu on läpinäkyvää.

Toimiva työterveyshuolto hyödyttää kaikkia

Maresanissa tuemme asiakkaitamme entistä parempiin tuloksiin toimivan ja varustamoihin perehtyneen työterveyshuollon avulla. Palvelumme sisältävät normaalin laivakohtaisten toimintasuunnitelmien laadinnan yhteistyössä työnantajan kanssa, työpaikkaselvitykset, säännölliset tapaamiset ja lakisääteiset terveystarkastukset. Työpaikkaselvitysten avulla muodostetaan käsitys työn, työyhteisön ja työympäristön tilasta, terveyttä ja työkykyä tukevista asioista, tunnistetaan ja arvioidaan riski- ja kuormitustekijöiden terveydellinen merkitys, annetaan toimenpidesuosituksia ja arvioidaan terveystarkastusten tarvetta. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet ja työntekijän terveyden arviointi kokonaisuutena auttavat vähentämään riskejä, jotka uhkaavat työkykyä, terveyttä ja toimintakykyä.

Varustamoiden tukena

Useimmille yrityksille suurin ja tärkein investointi on henkilöstö. Siksi on tärkeää, että työterveyshuollon kumppani tarjoaa palveluita entistä tehokkaammin, korkealaatuisen palvelun säilyttäen. Kun tarvittavat toimenpiteet on kohdennettu oikein, työterveyshuollon ja vakuutusten kulut laskevat kannattavuuden noustessa.

Ei ole yhdentekevää, kuka hoitaa merenkulkijoiden työterveyttä. Maresan tekee läheistä yhteistyötä varustamoiden kanssa varmistaakseen heidän toimintaansa parhaiten hyödyttävän palvelun kullekin varustamolle, sen tarpeiden mukaisesti. Maresan hyödyntää lisäksi digitaalisia kanavia terveyden ylläpidon, tehokkaan työterveyshuollon ja paremman kommunikaation takaamiseksi.

Tarjoamme myös käyttöönne lisäpalveluita, jotka räätälöidään kunkin varustamon tarpeiden mukaisesti. Tiivis yhteistyö sekä omistuspohjamme mahdollistavat kustannuksien avoimen tarkastelun.

Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!

Varmistamme merenkulun turvallisuutta osaltamme tekemällä laivaväen lääkärintarkastukset kansainvälisten ja kansallisten ohjeistusten mukaan.